|
TÄRKEITÄ VUOSILUKUJA
712 Ensimmäinen kirjallinen maininta Sumosta kirjattiin Japanin kansalliseepokseen (Kojiki). 720 Savenvalaja Sukune voitti sumo-ottelun ja myöhemmin hänet nostettiin sumon isähahmoksi. 734 Japanin Keisari alkoi järjestää Sumo-otteluita juhlavieraidensa kunniaksi. 1185 Sumo liitettiin mukaan osaksi Samuraiden sotilaskoulutusta. 1206 Sumovaltuusto (Bugyo) perustettiin ja otteluihin tuli mukaan tuomari (Gyoji) voittajan ja häviäjän selvittämiseksi. Tätä ennen voittaja oli yleensä se, joka jäi henkiin. 1578 Sotapäällikkö Nobunaga järjesti ensimmäisen sumoturnauksen, johon kutsuttiin 1500 painijaa ympäri Japania. 1760 Sumopainijoiden ammattijärjestö (Sumo-Kaisho) perustettiin ja samalla kirjoitettiin ensimmäistä kertaa varsinaiset ottelusäännöt. 1879 Suomalainen - tutkimusmatkailija Nordenskiöld - tutustui Sumoon Japanissa ensimmäistä kertaa. 1884 Japanin Keisari hyväksyi virallisesti Sumon Japanin kansallisurheiluksi. 1991 Kansainvälinen amatöörisumoliitto (IFS) perustettiin. 1992 Ensimmäiset amatöörisumon MM-kisat pidettiin Japanin Tokiossa. 1995 Euroopan Sumoliitto perustettiin. 1996 Suomen Sumoliitto perustettiin. Simo Akrenius valittiin puheenjohtajaksi. 1999 Amatöörisumon MM-kisat pidettiin ensimmäistä kertaa Japanin ulkopuolella Saksan Riesassa. 2007 Europa Games kilpailut järjestettiin ensimmäistä kertaa ja Sumo oli myös mukana kisaohjelmassa. Kisat pidettiin Ukrainan Kiovassa. Marko Pihlajamäki toimi Sumon tuomarijohtana. |